Kennel Lapinvuokon

Haltin valloitus vappuna 2010

Idea syntyy

Muistan hyvin kun istuin eräällä mainosluennolla ja katselin ikkunasta ulos. Oli ensimmäisiä päiviä, kun keli lämpeni selvästi plussan puolelle ja lumen pinta laski silmissä. Hieman haikeana otin kännykän käteeni ja naputtelin Mäkelän Erkille viestin. Ajatus oli pyörinyt mielessäni jo useana vuotena. Mahdollisuutta unelman toteuttamiseen ei vaan vielä ollut tullut. En silloin vielä uskaltanut tosissaan edes ajatella, että nuo muutamat vaihtamamme tekstarit johtivat tämän monivuotisen unelman toteutumiseen: HALTIN VALLOITUKSEEN OMILLA KOIRILLA. Löysimme kalentereistamme samanaikaista vapaata vapun seudulta huhtikuun viimeiseltä viikolta. Silloin todennäköisesti lumitilanne käsivarressa olisi vielä hyvä. Lähiviikkoina suunnitelmat selkiytyivät ja lähtökuume nousi. Pihassani krookukset kukkivat ja koirat olivat viettäneet lomaa jo kuukauden, kun lähdön hetki viimein koitti. Tavoitteena Haltin valloitus :)

Matkaan kohti pohjoista

Matka sujui joutuisasti, mutta lumesta ei juurikaan ollut tietoa. Karesuvannon kohdalla alkoi jo hirvittää, päästäänkö ollenkaan tunturiin. Olin saanut viestejä, jossa olosuhteita kuitenkin kehuttiin, joten ei kun kokka kohti Kilpisjärveä. Perillä meitä odotti iloinen yllätys. Edellisenä päivänä ja yönä oli satanut uutta lunta ja kelkkaurat näyttivät kutsuvilta. Päätimme lähteä matkaan parkkipaikalta hieman keskustasta eteenpäin. Koirat olivat revetä liitoksistaan. Valjakon kasaaminen oli täyttä kaaosta koirien huutaessa ja rempoessa liinoja. Omat hermotkin kiristyivät lopulta ja emäntä taisi huutaa enemmän kuin koirat. Edelliset kuukaudet olivat olleet kiireisiä ja ehkä vähän stressin poikastakin oli ilmassa.

Vihdoin päästiin starttaamaan tunturiin

Viritin GPS:n ja kiinnitin sen ohjauskaareen. Sieppari irti ja menoksi. Koirat painoivat laukalla uraa pitkin. Upea Saana-tunturi seisoi ylväänä uran vasemmalla puolella. Tunturikoivikon kohdalla GPS sammui jostain syystä. Käynnistin sen uudelleen manaten mokomaa tekniikkaa. Se kiukutteli vielä kun pääsimme puurajan yläpuolelle. Olin jonkun verran Erkkiä edellä ja pysähdyin räpläämään GPS:ä. Yht´äkkiä tajusin olevani tunturissa ja ympärillä levittyi valkoinen satumaa. Vain minä ja 6 koiraa. Koirat katsoivat taakse minua ja uskokaa pois....ne nauroivat. Sitten ne alkoivat kieriskellä lumessa puhdistaen turkkiin tarhoissa tarttuneen pölyn. Niiden hännät heiluivat ja naamat nauroivat. Tunsin miten uskomaton rauha laskeutui päälleni. Sammutin GPS:n ja laitoin sen rekipussiin, missä se olikin koko loppumatkan. Ajaminen, eläminen ja kiiruhtaminen kelloa vastaan loppui siihen paikkaan. Olimme tulleet tunturiin :)

Ensimmäinen päivä

Lähdimme Kilpisjärveltä iltapäivällä, joten päivää ei ollut pitkälti jäljellä. Suuntasimme kohti Termisjärveä. Tuuli oli kova ja painoi rekeä uralta. Lähestyessämme Termisjärven kämppää, näin siellä olevan väkeä. Hieman lähempänä näin moottorikelkan lisäksi koirareen ja ihmiset pihassa alkoivat huitoa villisti. Mitä ihmettä?? Enpä osannut odottaa sellaista vastaaottoa. Pysähdyttyäni Termiksen pihaan minulle ojennettiin tervetuliaisryyppy ja mikäpä sen mukavampaa kun törmätä tuttuihin tunturissa. Pietikäiset ja Seppälät olivat olleet myrskyn saartaminen kämpällä ja päättivät viettää siellä vielä toisen yön. Pääsimme nukkumaan myös kämppään. Illalla tunturin kuvetta vaelsi melkoinen porotokka kadoten pikkuhiljaa salmikuruun. Koirat tyytyivät katselemaan niitä korvat pystyssä.

Toinen päivä

Aamulla pakkasimme kamat ja lähdimme takaisin päin. Saimme tiedon jonka mukaan edessä olisi ollut tuhatpäinen porotokka. Niinpä suuntasimme jonkin matkaa takaisin ja käännyimme sitten kohti Saarijärven kämppää. Siellä pidimme pienen tauon ja jatkoimme sitten kalottireittiä kohti Meekonjärveä, jonne päätimme tehdä leirin. Keli oli edelleen myrskyinen ja näkyvyys pöllyävän lumen vuoksi huono. Välillä ei näkynyt edessä eikä takana mitään muuta kuin pöllyävää lunta. Tunne oli silti huikaiseva. Tunsin olevani niin kaukana arjen huolista ja murheista, kuin se vaan on mahdollista. Koirat tekivät töitä hyvin siihen nähden, että olivat olleet jo pitkään juoksematta. Muutama moottorikelkka tuli vastaan pyryn seasta. Sitten pyryn keskeltä erotin jotain muuta lähestyvää. Koiravaljakko...ei vaan useita valjakoita. Viisi 7-8 koiran valjakkoa tuli uralla vastaan. En ehtinyt paljoa miettiä, mitä teen ja käskytin koiria vaan ohittamaan. Ohitus meni ilman minkäänlaista ongelmaa. Olin niin ylpeä koiristani :) Saavuimme Meekolle ja teimme sinne leirin. Olin suurena apuna Erkille teltan pystytyksessä. Tehtävänäni oli olla painona, ettei teltta karkaa kovaan tuuleen ;) Yö nukuttiin teltassa tuulen tempoessa sitä.

Kolmas päivä

Aamulla keli oli tyyntynyt ja aurinko paistoi. Hyvällä fiiliksellä valjastimme koirat ja suuntasimme kohti Haltia. Ja kas...taas tuttuja. Pitsusjärven kämpällä oli useita valjakoita ja leirejä. Siinä turistiin hetki Haapasen Kimmon kanssa ja jatkettiin jälleen kohti pohjoista.

Ajelin hieman Erkin edellä ja pysähdyin odottamaan risteykseen, josta toinen ura vei Haltin juurella olevalle kämpälle ja toinen lähti nousemaan tunturin kuvetta kadoten pilveen. Siinä se nyt sitten oli...Halti, koko komeudessaan. Alhaalla paistoi aurinko niin kirkkaasti, että ilman aurinkolaseja olisi ollut mahdotonta olla. Haltin laki oli pilven peitossa.

Kummalle uralle suunnataan? No, Haltihan tänne tultiin valloittamaan. Pikkuhiljaa aurinko katosi näkyvistä ja ympärillä oli vain usvaa. Kiipesin rinnettä välillä potkien, välillä rekeä työntäen. Matkalla ohitin pari pappaa, jotka naureskellen pitivät epäreiluna 6 koiran apua kiipeämisessäni. Vihdoin usvasta erottui kivipaasi ja laatikko, jonka sisällä oli vihko. Kirjoitin nimeni vihkoon numerolle 97835. Istuin kivipaasiin nojaten. Koirat makailivat hangessa. Olin onnellinen :) Erkin saavuttua otettiin muutama kuva ja lähdettiin laskettelemaan alas. Ajettiin takaisin leiriimme Meekolle.

Neljäs päivä

Viimeinen kokonainen päivä edessä. Koirat valjaisiin ja kohti Porojärveä ja Kekkosen kämppää. Pitihän Kekkosen kämppä nähdä, kun kerran sielläpäin oltiin. Ajeltiin taas omaa vauhtiamme pitkin järven jäätä kulkevaa uraa. Keli oli loistava. Ajelin ajatuksissani eikä ketään näkynyt missään. Koirat kulkivat ihan mukavasti. Sitten ne alkoivat kurkkia ylöspäin. Olin lentää selälleni, kun vilkaisin ylös. Suoraan päällämme liiti merikotka katsellen meitä. Se oli niin alhaalla, että pystyin näkemään siitä yksityikohtia mm. valkoisen pyrstön. Aikuinen yksilö siis. Uteliaisuudesta kai meitä katseli. Pysähdyin ja kotka kaarsi kohti läheistä tunturin lakea. Se häipyi näkyvistä kertaakaan siipiään iskien. Loistava kyky käyttää hyväkseen nousevia ilmavirtauksia. Uskomattoman suuri ja kaunis lintu. Kekkosen kämpällä vierailun jälkeen palattiin Meekolle. En vielä malttanut purkaa valjakkoa, vaan pienen lepohetken jälkeen lähdin vielä käymään Pitsuksella. Erkki jäi jo leiriin. Suurin osa valjakoista oli jo lähtenyt ja tyydyin hörppäämään teet ja lähdin takaisin kohti leiriä. Ei mennyt tämäkään pätkä ilman yllätyksiä. Reitti kulki kurua pitkin, jossa kasvoi tunturikoivuja ja pajuja. Maasto oli mukavan vaihtelevaa. Yhden mäennyppylän takaa ilmestyi kuin tyhjästä reilu kymmenen poroa. Koirat kääntyivät katsomaan ja samalla porojen perässä tuli moottorikelkka. Oli poromies hakemassa omiaan pois kurusta. Jälleen sain olla ylpeä koiristani. Ne kiristivät huomattavasti vauhtia, mutta pysyivät uralla ja juoksivat poroista pois päin.

Viides eli viimeinen päivä

Nyt oli enää purettava ja siistittävä leiripaikka. Valjakko kasaan ja kohti Kilpisjärveä. Ylhäältä näki kylälle ja ihmettelin Kilpisjärven jäällä näkyvää mustaa, suorakaiteen muotoista massaa. Pilkkikisathan siellä oli. Kaikki pilkkijät oli sullottu pienelle alueelle ja kalaa oli tullut lauantaina kuulemma peräti 3 kappaletta ;) Hieman haikein mielin ajelin tunturin rinnettä alas kohti parkkipaikkaa. Erään vastaatulleen hiihtäjän kommentti lämmitti mieltä. Hän pysähtyi katsomaan meitä pitkään ja kohdallani hän sanoi minulle: "Voi, miten kaunis näky!" Tottakai, olihan ne minun koiriani. Hymyilin itsekseni loppumatkan.

Ajatuksia

Tämä oli ensimmäinen Haltin reissu, mutta toivottavasti ei viimeinen. Me tullaan vielä uudestaan :) Mukana reissussa: Frodo, Yolanda, Bianca, Bobo, Örvelö ja Yukon.